Olin tänään ekaa päivää uudella kurssilla ja iltaa kohti oli tosi erikoinen olo. Lähdin kotoa taas kohti Itäkeskusta, päällimmäisenä ajatuksena se että haen sieltä heinälastin. Mutta myönnettäköön että tuo parin viikon takainen marsuvauva jonka siellä näin oli jäänyt mieleen kummittelemaan.
Joten metrolla Itikseen ja jännittynyt matka tavaratalon alimpaan kerrokseen, ovista sisään ja käännös vasempaan... ja kuka siellä olikaan vitriinin takana katselemassa, ellei tuo samainen hassu karvapallo. Kävin katselemassa sitä ja olin tunnekuohun vallassa. Hipsin kassalle ja pyysin josko saisin katsoa marsua lähempää, joten yksi naisista kävi hakemassa sen minulle ja nosti syliini.
Se oli sellaista paljonpuhuttua Rakkautta Ensisilmäyksellä. Pää siirtyi automaattiohjaukselle, tunteet otti vallan ja huomasinkin jo pian kysyväni käykö kaupassa Visa maksuvälineenä.
Niin sitä sitten pakattiin marsu laatikkoon ja kannoin sen kotiin ylpeydestä säteillen.
Ja tämmöinen sieltä laatikosta sitten tuli:
Tytön turkki/karvat ovat silkin pehmeät ja painoa tuntuu olevan saman verran kuin linnunpoikasella. Se on viettämässä nyt ekaa yötä eristyksessä ja istuu piilossa heinäkasassa, kuunnellen kymmenen marsun tervehdyksiä ympärillään. Sillä on jännät ajat edessään.
